MM-KISAT LÄHESTYVÄT

13.02.2023

Heippa, 

Tätä kirjoitellessani olen juuri päässyt perille Ranskan Meribeliin. Täällä Meribelissä lasketaan alppihiihdon MM-kisat naisten osalta, kun taas miehet kilpailevat vuoren toisella puolella Courchevelissä. Tämä paikka on aivan mieletön ja rinteitä täällä on loputtomasti, sillä täältä pystyy laskemaan hiihtokeskuksesta toiseen. Sen lisäksi rinteet ovat ihan huippu kunnossa. 

Alku viikosta laskin Eurooppa Cup kisat Sloveniassa, Mariborissa. Odotin näitä kisoja todella paljon sillä halusin näyttää omaa parasta laskemistani. Ensimmäisen kisan eka lasku olikin aika hyvä ja olin iskupaikoilla sijalla 10., mutta toisella laskulla päätin ottaa riskiä ja tällä kertaa se kostautui, vedin täysin päin keppiä ja horjahdin, sen lisäksi menetin sauvani siinä samalla joten laskin yhdellä sauvalla maaliin ja putosin sijalle 28. Olen iloinen omasta taistelutahdostani tästä huolimatta. Toinen kilpailupäivä oli hieman vaisumpi, oli hankala löytää hyvää tatsia. Mitään ihmeellistä kummassakaan laskussa ei sinänsä ollut, mutta rytmi puuttui kokonaan joten täytyi tyytyä sijaan 15. 

Nyt katseet on kuitenkin kohdistettu jo tulevaan viikkoon. Alppihiihdon MM-kisojen tekniikka viikko alkaa ja oma kisakokemus on tiistaina parisuurpuikan karsinnassa. Karsinnasta pääsee mukaan 16 laskijaa itse kisaan, mikä tarkoittaa sitä että karsinnassa täytyy antaa kaikkensa jos itse kisaan haluaa mukaan. Keskiviikkona olisi itse parisuurpujottelu, torstaina on minun päälajini suurpujottelu ja lauantaina vielä korkataan kisa-viikko pujottelulla. 

MM-kisat ovat tietysti kauden kohokohta ja hyvä mahdollisuus onnistua. Tavoitteeni on kuitenkin ensisijaisesti omassa laskemisessa ja yrittää olla välittämättä tai ajattelematta ympärillä olevaa kisaa. Pyrin keskittymään omaan hyvään laskemiseen, sillä sitä kautta se hyvä tuloskin tulee. 

Ranskan jälkeen palaamme treenaamaan ja suuntaamme katseet takaisin Eurooppa Cupin kisoihin. Sen näkee sitten miten ne menee ja mikä on ohjelma sitten sen jälkeen. 

-ep