TAMMIKUUN KUULUMISET

29.01.2023

Moikka,

Hetkeen en ole kuulumisiani missään jakanut, mutta tammikuu ja vuosi 2023 on saatu käyntiin. Vuoden vaihteessa ilmeni pieniä selkävaivoja, joita olen nyt tässä laskemisen ohella pyrkinyt kuntouttamaan. Otin tammikuun alussa ylimääräisen viikon pois lumilta, jotta saan selän rauhoitettua. Tukiharjoitteita on tullut tehtyä ahkerasti ja ne näyttäisikin toimivan, sillä laskeminen ei ärsytä selkää läheskään yhtä paljoa.

Päätimme yhdessä valmentajien kanssa, että tammikuu pyhitetään treenaamiselle ja laskutatsin löytämiselle. Laskettiin muutamia fis kisoja ja sieltä tulikin ihan kivojakin tuloksia ja paransin hiukan pisteitäni, joten laskusta en olisi huolissani. Vuoden vaihteessa tehtiin myös pieniä muutoksia kalustoon, sillä vaihdoin hieman jäykempään sukseen ja parhaimmillaan ne ovat toimineet ihan super hyvin, mutta hieman on totuttelemista vielä niihin. Laskeminen itsessään on tuntunut todella hyvältä ja olen ollut siitä erittäin innoissani.

Pari päivää sitten palasin kotiin hetkeksi. Kotona ollessani pyrin tekemään monipuolisia fysiikkatreenejä, sillä reissussa ei pysty tekemään niin monipuolisesti. Edellisillä kausilla on tullut vedettyä kausi yhtä soittoa reissun päällä, nyt ollaan oltu viisaampia ja jaettu kausi osiin, jolloin pystyy käydä kotona nollaamassa ajatukset ja palata innokkaana takaisin. Koen tämän systeemin paljon toimivampana ja kausi ei ole tuntunut yhtä raskaalta. 

Seuraavaksi suuntaamme kohti Slovenian Mariboria, jossa kisataan kaksi Eurooppa Cupin suurpujottelua. Odotan näitä kisoja todella paljon, sillä koen että nyt minulla on paljon annettavaa. Kun lasku ja oma fiilis on hyvä, voi odottaa että jotain hyvää on luvassa. Tämä kuitenkin on urheilua ja kaikkea ei ennalta voi arvata, mutta oma fiilikseni on positiivinen. Mariborin jälkeen suuntaamme auton kohti Ranskan Courchevel-Meribel:n MM-kisoja. MM-kisat ovat varmastikin tämän kauden yksi päätavoite monilla laskijoilla, kuten meilläkin. MM-kisat ovat myös erittäin hyvä mahdollisuus onnistua ja näyttää omaa parasta laskemista, joten sitä lähden hakemaan. 

MM-kisat kertovat sitten miten kausi tulee jatkumaan...

- ep